Kokko iski liigakauden avausmaalinsa
20.9.2009 21:23:00

Honka kaatoi Hakan

Honka voitti Hakan sunnuntaina lukemin 2-0 ja otti arvokkaat pisteet mitalitaistoa silmällä pitäen. Ottelun maaleista vastasivat Aleksandr Kokko ja jussi Vasara.

Ottelun ensimmäinen puoliaika mentiin lähes täysin Hongan hallinnassa, eikä Haka saanut juurikaan hyökkäyksiä espoolaisten kenttäpuoliskolle. Erityisesti Hongan erikoistilanteet olivat jatkuvasti vaarallisia.

9. minuutilla Hongalle avautui ensimmäinen tekopaikka kulmapotkusta. Joel Perovuo pelasi kulman vasemmalta lyhyenä Nicholas Otarulle, joka kääntyi ja nosti taakse Demba Savagelle. Savagen laukaus epäonnistui, mutta Jami Puustinen pääsi ohjaamaan vitosen kulmalta. Pallo meni kuitenkin ohi Haka-maalin

26. minuutilla kulmapotkun jälkitilanteessa pallo ajatui Savagelle taakse. Savage laukoi, mutta Jari Nikkilä oli tolpalla ja siivosi pallon päätyrajasta yli. Tilanteesta seuranneesta kulmasta Rami Hakanpää pääsi puskemaan maalin edestä, mutta hieman yli.

33. minuutilla Rasmus Schüller antoi sivuvaparin oikealta. Hakanpää pääsi puskemaan takaa, mutta Hakan Petri Viljanen oli välissä ja nosti pallon yli maalin.

35. minuutilla Nicholas Otaru syötti Puustiselle Haka-puolustuksen keskelle rangaistusalueen edustalle. Puustinen harhautti Haka-puolustajan ja pääsi karkuun. Vasemman jalan sijoitus vajaasta 10 metristä meni kuinekin niukasti ohi takakulman.

Heti seuraavalla minuutilla Otaru pääsi laukomaan reilusta 20 metristä. Janne Korhonen kuitenkin torjui Otarun laukauksen.

Toisen puoliajan ensimmäinen paikka avautui 53. minuutilla, kun Honka painoi vahvasti päälle.  Perovuo pelasi vasemmalta päädystä takaviistoon Rasmus Schüllerille, joka tälläsi reilusta 16 metristä suoraan. Laukaus painui kuitenkin yli maalin.

71. minuutilla Honka sai vapaapotkun hieman oikealta reilusta 20 metristä. Aleksandr Kokko pääsi laukomaan Perovuon antamasta vapaapotkusta suoraan ilmasta, mutta Korhonen torjui. Tilanne kuitenkin jatkui ja Joel Perovuo pääsi hetkeä myöhemmin laukomaan noin 20 metristä. Kova ja matala laukaus painui kutienkin ohi.

74. minuutilla Honka tuli nopealla hyökkäyksellä. Jussi Vasara pelasi Hermanni Vuoriselle juoksuun ja Vuorinen ajoi sisään raganistusalueelle vasemmalta. Laukaus meni kuitenkin ohi etukulman.

Heti seuraavassa tilanteessa Honka tuli vahvast oikealta. Otaru pelasi keskelle, josta Kokko jatkoi takatolpalle täysin vapaana olleelle Vasaralle. Vasara tälläsi suoraan syötöstä, mutta Korhonen venyi pallon tielle.

82. minuutilla Aleksandr Kokko päästi Hongan piinasta. Sampo Koskinen keskitti ulkosyrjällä vasemmalta rangaistusalueelle. Kokko nousi korkeimmalle ja puski pallon verkkoon Korhosen käsien kautta.

Heti seuraavasta hyökkäyksestä Honka iski uudestaan. Aleksander Kokko taituroi kantapääsyötöllä Vasaran läpiajoon, eikä Vasara epäonnistnut, vaan sinetöi loppulukemiksi 2-0.

Hermanni Vuorinen pääsi kokeilemaan lisämaalia ottelun loppuhetkillä vielä rangaistuspotkusta, mutta Korhonen torjui Vuorisen yrityksen.