Janne Korhonen piti nollan.
16.8.2009 21:03:00

RoPS ja Haka jäivät maalittomaan tasapeliin

RoPS:n ja Hakan välinen liigakamppailu ei Rovaniemen Susivoutin kentällä suuria hienouksia tarjonnut. Kumpikin joukkue pelasi tarkkaa puolustuspeliä ja näin pisteet jaettiin maalittomalla tasatuloksella.

Ottelun ensimmäinen puoliaika oli tasainen, eikä kumpikaan joukkue saanut kunnon saumoja maalien tekoon. Toisen puoliajan alku oli RoPS:n, mutta loppua kohden Haka pääsi peliin paremmin mukaan.

Paras maalipaikka nähtiin kamppailun viime sekunneilla. Haka sai vapaapotkun aivan rangaistusalueen rajalta, mutta Valeri Minkesen laukaus meni niukasti RoPS:n maalin ohi.

Vierasjoukkue Haka sai koko ottelussa vain yhden laukauksen kotijoukkueen maalia kohti. RoPS:lla niitä oli kolme, joista kaksi tuli viimeisen kymmenminuuttisen aikana.

Loukkaantumisten ja sairastelujen johdosta Hakan vahvuudesta olivat poissa Diego Corpache, Kalle Parviainen, Mika Mäkitalo, Jari Nikkilä, Markus Joenmäki, Nicolas Kivistö sekä Niko Hoikkala.

Lisäksi Sami Ristilä oli flunssansa jälkeen puolikuntoinen eikä pelannut kuin ottelun loppuminuutit. Farmijoukkue SalPan hyökkääjä Antti Hakala vahvisti koskilaisjoukkuetta.

RoPS pääsi neljän tappion jälkeen pisteen makuun. Lisää pinnoja rovaniemeläiset hakevat seuraavan kerran viikon päästä, kun VPS saapuu vieraaksi pohjoiseen.

Kuusi ottelua ilman voittoa tahkonnut Haka kohtaa seuraavaksi kotonaan FC Interin. Tulevana lauantaina pelattava kamppailu on valkeakoskelaisten 75-vuotisjuhlaottelu.