Huttusella on lieviä loukkaantumis- ja sairasteluhuolia joukkueessaan.
7.8.2009 21:37:00

Huttunen: Toinen puoliaika puolustustaistelua

Hakan valmentaja Olli Huttunen oli hieman virkaveljeään, TamUn Ari Hjelmiä, tyytyväisempi yhteen pisteeseen perjantain kohtaamisesta.

Haka oli ensimmäisellä puoliajalla askeleen edellä ja johti tauolla 1-0, mutta TamU tuli tasoihin.

- Toinen puoliaika oli puolustustaistelua, eikä pystytty pitämään palloa ylhäällä. osittain siihen vaikutti se, että kolme vaihtoa jouduttiin tekemään loukkaantumisten tai sairauden takia ja pari olisi pitänyt vielä tehdä. Se oli yksi syy, että jouduttiin puolustuskannalle. Yksi tilanne mokattiin ,eikä saatu kahta pistettä lisää, Huttunen pohti Urheilukanavan haastattelussa ottelun jälkeen.

Vaikkei tasapeli täysin tyydyttänytkään Huttusta, oli se hyvä tulos toiseen puoliaikaan nähden.

- Ei pisteellä pitkälle pötkitä, mutta jos katsoo toista puoliaikaa, niin oltiin altavastaajia. Välilä hyvällä puolustuspelillä pisteitä kuitenkin voi viedä, Huttunen sanoi.