7.8.2009 9:09:00
TamU-Haka taustaa
Pirkanmaan herruudesta ja sijoituksista Veikkausliigan sarjataulukon kärkipäässä taistellaan perjantaisessa Urheilukanavan Veikkausliiga LIVE -ottelussa TamU-Haka. Tuttuun tapaan tuhti ennakkopaketti tv-ottelusta löytyy täältä.

2) TRIVIAA SEUROISTA
– Tampere United on ollut pääsarjanousunsa jälkeen yksi liigan hallitsevimpia joukkueita. TamU on voittanut mestaruuden kolmesti (2001, 2006, 2007) ja napannut pronssia yhtä monta kertaa (2003, 2004, 2005). Suomen Cupin se on voittanut kerran (2007).
– TamU on mestaruuksien määrällä Veikkausliigan kolmanneksi menestyksekkäin seura HJK:n ja Hakan jälkeen. Pisteiden valossa TamU sijoittuu Veikkausliigan maratontaulukon yhdeksänneksi.
– Haka on HJK:n ohella Veikkausliigan menestyksekkäin seura mestaruuksien määrällä mitattuna. Molemmilla on viisi mestaruutta. Loput yhdeksän mestaruutta on jaettu kuuden eri seuran kesken.
– Veikkausliigaa edeltävät mestaruudet mukaan lukien Hakalla on kaikkiaan yhdeksän Suomen mestaruutta. Suomen Cupin se on voittanut peräti 12 kertaa ja Liigacupinkin kerran (1995).
– Veikkausliigan tähänastisista 19 mestaruudesta peräti yhdeksän on mennyt Pirkanmaalle. Hakan ja Tampere United mestaruuksien lisäksi myös TPV on voittanut yhden mestaruuden.
– Pirkanmaalaisten menestyksestä huolimatta Veikkausliigan historiaan mahtuu kausi, jolloin maakunnassa ei oteltu lainkaan Veikkausliigaa. Näin oli tilanne 1997 TPV:n, Hakan ja Ilveksen vajottua lyhyen ajan sisällä Ykköseen. TPV ja Haka jopa putosivat vähemmän kunniakkaasti hallitsevina mestareina.
– Hakalla on hallussaan yhden kauden maaliennätys maamme korkeimmalla sarjatasolla. Valkeakoskelaiset paukuttivat kaudella 1960 peräti 78 maalia 22 ottelussaan (3,55 maalia/peli)! Veikkausliigan ennätys on kaudelta 1993, jolloin Jazz maalasi 29 pelissään 67 kertaa.
– Voitto- ja tasapeliennätykset ovat puolestaan Tampere Unitedin hallussa. Kaudella 2001 TamU voitti 21 kauden 33 pelistään, ja seuraavalla kaudella pelasi tasan 15 kertaa (29 ottelua). Tasapeliennätys saattaa olla uhattuna tällä kaudella, sillä IFK Mariehamn on päätynyt tasapeliin jo 11 kertaa kauden 17 pelissään.
– Haka on pelannut pääsarjahistorian pisimmän putken ilman vierastappiota, peräti 29 ottelua (15.5.2003–21.5.2005). Kaudet 2003 ja 2004 se selvitti kaikki vieraspelinsä tappioitta.
– Hakalla on myös yhden kauden vierasvoittoennätys, sillä kaudella 1995 se voitti kymmenen kolmestatoista reissupelistään.
– Hakan omistaja Seppo ”Sedu” Koskinen pelasi Hakassa kaksi mestaruussarjaottelua vuonna 1976. Kotiotteluissa Mikkelin Pallokissoja ja Kuopion Pallotovereita vastaan ”Sedu” tuli vaihdosta kentälle.
– Edelliskierroksen Haka–JJK-ottelu oli Olavi Huttuselle 200. pääsarjaottelu valmentajana, joista jokaisessa hän on ollut nimenomaan Hakan peräsimessä.
3) TRIVIAA PELAAJISTA
– Mikäli Hakan Jarno Mattila pääsee kentälle tulevassa TamU-ottelussa, kyseessä olisi hänen sadas Veikkausliigaottelunsa.
– Hakan Mikko Innanen ja Sebastian Strandvall ovat hyvin esillä syöttötilaston kärkipäässä. Strandvall jakaa kuudella syötöllään ykkössijan Mikko Hyyrysen (Jaro) ja Sebastian Sorsan (HJK) kanssa, ja Mikko Innasella on viisi syöttöä kolmen muun pelaajan tavoin.
– Tampere Unitedin Jari Niemi teki vuonna 2000 liigahistorian nopeimman hattutempun Interiä vastaan. Niemi viimeisteli kolme täysosumaa neljässä minuutissa ottelussa Inter–Tampere United 28.10.2000.
– Irlannin sarjoista Hakaan palannut Sami Ristilä on virkaiältään Veikkausliigan toiseksi vanhin pelaaja. Ristilä teki liigadebyyttinsä 27.4.1991 ottelussa Kuusysi–Haka (0–0). Jari Litmanen pelasi ensimmäisen pääsarjaottelunsa jo neljä vuotta aiemmin Reippaan paidassa.
– Jussi Kujala on Unitedin nykyjoukkueesta ainoa pelaaja, joka oli mukana seuran ensimmäisellä pelikaudella 1999. TamU pelasi tuolloin Ykkösessä ja Kujala pääsi 16-vuotiaana jo mukaan muutamaan otteluun.
– TamU-ikoni Antti Pohja on edustanut Veikkausliigassa jo kahdeksaa eri seuraa. ”Aton” liigaseuroja ovat olleet vuonna 1994 alkaneella pääsarjauralla Kuusysi, MyPa, FinnPa, Jokerit, TPV, VPS, Tampere United (kahdesti) ja HJK.
– Antti Pohja on ollut nykyisistä liigapelaajista neljänneksi tehokkain. Pohja on viimeistellyt Veikkausliigaurallaan 87 maalia. Hänen edellään ovat Valeri Popovitsh (166), Saku Puhakainen (113) sekä Rafael (92). ”Aton” maalijyvä alkoi löytyä vasta uran myöhemmässä vaiheessa, sillä hän ylitti ensimmäisen kerran kymmenen maalin rajan yhdellä kaudella vasta seitsemännessä Veikkausliigaseurassaan, joka oli juuri Tampere United.
– TamU:n Jari Niemi on Jazzia ja Hakaa edustaneen Lasse Karjalaisen ohella ainoa pelaaja, joka on voittanut kuusi liigamestaruutta. Kolme edellistä mestaruuttaan Niemi voitti Tampere Unitedin riveissä, mutta kaksi aiempaa hän sai Hakan väreissä (98, 99). Niemen ensimmäinen mestaruus TPV:ssä 1994 tuli varsin vähällä vaivalla, sillä hän pelasi kauden aikana vaivaiset 20 minuuttia.
– Mikko Kavén (TamU) on pelannut liigamaalivahdeista selkeästi eniten nollapelejä (109). Toisena listalla on jo uransa lopettanut Jyrki Rovio, joka piti verkkonsa puhtaana 87 ottelussa.
4) KUNTOPUNTARI
Haka kolme edellistä: 0–1–2 1 p. 5–8 (-3)
2.8. Haka–JJK 2–4
26.7. HJK–Haka 3–3
18.7. Haka–VPS 0–1
TamU kolme edellistä: 1–1–1 4 p. 2–1 (+1)
31.7. TPS–TamU 1–0
26.7. TamU–MYPA 2–0
20.7. Jaro–TamU 0–0
5) JOUKKUEIDEN AIEMMAT KOHTAAMISET PÄÄSARJATASOLLA
– TamU ja Haka ovat tähän mennessä kohdanneet Veikkausliigassa 22 kertaa. Viimeksi kiistakumppanit ottivat yhteen toukokuussa, jolloin pisteet jäivät ”Koskiin” maalein 1–0.
– Keskinäisten kamppailuiden voitot ovat äärimmäisen tasaiset, kuten paikallisottelun tilastojen kuuluukin olla. Voitot ovat toistaiseksi Hakan eduksi 8–7 seitsemän ottelun päätyttyä pistejakoon.


ENITEN KESKINÄISIÄ OTTELUITA
– Keskinäisten Veikkausliigaotteluiden pelaajatilaston kärjessä on kolme herraa 20 ottelullaan. Kun Juuso Kangaskorven ja Valeri Popovitshin saldo ei tässä tilastossa enää kasva, johtopaikka on siirtymässä yksin TamU-ikoni Sakari Saarisen haltuun – tosin tulevasta kohtaamisesta Saarinen joutuu olemaan pois pelikieltonsa vuoksi.

KESKINÄISTEN OTTELUIDEN PARHAAT MAALINTEKIJÄT
– Keskinäisten liigapelien maalitilaston kärkipaikka pysynee vielä jonkin aikaa ”Tsaarin” hallussa, sillä Valeri Popovitsh ehti Hakan väreissä pelatessaan paukuttaa 10 täysosumaa TamU-verkkoon.

MOLEMPIA SEUROJA EDUSTANEET PELAAJAT
– Molempien seurojen riveissä on herroja, jotka ovat ehtineet pelata Veikkausliigaa myös tämänkertaisen vastustajan paidassa.




6) VALMENTAJAT
– Tampere Unitedin valmentaja Ari Hjelm on valmentanut 233 Veikkausliigaottelussa (121 voittoa, 55 tasapeliä, 57 tappiota ja 418 pistettä). Hänen ottelukohtainen pistekeskiarvonsa on 1,79 ja ottelujen voittoprosentti 51,9.
– Pelaajaurallaan Hjelm tahkosi Suomen pääsarjassa 289 ottelua, joissa hän paukutti huimat 152 osumaa HJK:n ja Ilveksen paidassa. A-maajoukkueessa hän pelasi sata ottelua ja teki niissä 21 maalia. Hjelm valittiin vuoden pelaajaksi 1987.
– Olli Huttunen on valmentanut yhteensä 200 Veikkausliigaottelussa, joista hänen valmentamansa Haka on napannut 106 voittoa. Tasapelejä Huttusen suojatit ovat napsineet 49 ja tappiota on kertynyt 45.
– Huttusen ottelujen voittoprosentti on nykyisistä liigavalmentajista korkein, 53,0. Ottelukohtaisesti sarjapisteitä on kertynyt 1,84.
– Hakan päävalmentaja Olavi Huttusella on pitkäaikainen yhtäjaksoinen kosketus maamme sarjapalloiluun. Huttunen pelasi ensimmäiset ottelunsa Kajaanin Palloilijoiden maalissa jo 15-vuotiaana vuonna 1975, jolloin seura pelasi Ykkösessä. Sittemmin ura jatkui pelaajana Hakan paidassa vuosina 1978–1995, minkä jälkeen Huttunen toimi kakkosvalmentajana Hakassa vuonna 2002 alkaneeseen päävalmentajapestiin saakka. Pääsarjatason otteluita hän ehti tahkota 431, mikä on ainoastaan yhdeksän vähemmän kuin liigavalmentajien ykkösnimellä Ilkka Mäkelällä (FC Lahti).
– Olli Huttunen pelasi urallaan kaikkien aikojen pisimmän peräkkäisten otteluiden sarjan. Huttunen pelasi aikoinaan Hakan maalilla huikeat 329 ottelua putkeen!
– Huttunen on pelannut 60 A-maaottelua ja hänet on valittu kahdesti vuoden jalkapalloilijaksi Suomessa (1982, 1984).
– Seurojen luotsit ovat olleet vastakkain Veikkausliigassa jo 26 kertaa; ensin 10 kertaa pelaajina (voitot ”Okalle” 5–3) ja sen jälkeen 16 kertaa valmentajina (voitot ”Zicolle” 5–4). Lisäksi herrat olivat niin ikään 16 kertaa vastakkain jo Veikkausliigaa edeltäneessä SM-sarjassa (voitot Hjelmille 7–5). Kokonaistilasto Hjelmin ja Huttusen kaikista pääsarjakohtaamisista on näin ollen sellainen, että ”Zico” Hjelm johtaa 42 ottelun tilastoa voitoin 15–14 ja lisäksi 13 kertaa herrat ovat päätyneet ratkaisemattomaan.
– ”Zico” onnistui pelaajauransa aikana toimittamaan pallon ”Okan” vartiomaan maaliin peräti 13 kertaa pääsarjaotteluissa. Huttunen pystyi pitämään maalinsa puhtaana Hjelmiä vastaan vähemmän ruhtinaalliset kolme minuuttia, sillä herrojen ensimmäisessä kohtaamisessa 28.6.1981 ”Zico” vei seuransa Ilveksen johtoon heti ottelun alussa.
7) JOUKKUEIDEN KOKEMUS
– Tampere United on varsin kokenut liigajoukkue, sillä sen pelaajisto on pelannut urallaan keskimäärin toista sataa liigaottelua. Yli kahdensadan pelin miehiä löytyy peräti neljä: Antti Pohja (295), Mikko Kavén (268), Jari Niemi (248) ja Sakari Saarinen (235). Heidän lisäkseen TamUssa pelaa vielä seitsemän muuta yli sadan liigaottelun miestä.
– Haka uudistui täksi kaudeksi poikkeuksellisen rajusti, sillä seurasta lähteneiden pelaajien yhteenlaskettu Veikkausliigaottelumäärä oli huimat 1479 ja maalimäärä 282. Tilalle hankittujen pelaajien vastaavat lukemat ovat 792 ja 84.
– Haka on kuitenkin edelleen varsin kokenut joukkue liigaotteluiden perusteella, sillä sen riveissä pelaa seitsemän yli sadan liigaottelun miestä, joista kokeneimpana Sami Ristilä 244 ottelullaan.