Nam iski kahdesti Tehtiksellä ja vastasi myös voittomaalista
2.8.2009 23:05:00

JJK haki vierasvoiton Valkeakoskelta

Hakan heikot esitykset kotikentällä saivat jatkoa sunnuntaina, kun JJK haki pisteet Tehtaan kentältä lukemin 4-2 (1-1). Voitto oli Jyväskylän lyhyen liigahistorian ensimmäinen vieraskentältä. Haka on puolestaan hävinnyt kolme viimeistä kotiotteluaan.

Valkeakoskella nähtiin ensimmäisellä puoliajalla vauhdikasta peliä, jossa tilanteita syntyi molempiin päihin. Myös maaliverkko heilui kummankin joukkueen osuttua kertaalleen.

Ensin isännät siirtyivät johtoon 27. minuutilla. JJK:n toppari Jukka Sinisalo töpeksi alimpana miehenä pallon Hakan Sebastian Strandvallille, joka pääsi Niko Ikävalkon kanssa kaksistaan nokikkain jyväskyläläisvahti Mihaly Szerovayn kanssa. Strandvall tarjoili Ikävalkolle syötön, ja tämä sai sijoittaa avausosuman tyhjään maaliin.

Tämän jälkeen Haka kadotti parhaan teränsä, ja vierailijat saivat otteen pelistä. JJK:n vastausta saatiin kuitenkin odottaa, kunnes pelikello näytti jo täyttä aikaa. Toni Koskela laukoi, ja Haka-toppari Petri Viljanen venytti jalkansa ohi suuntautuneen kudin eteen. Pallo muutti suuntaa sen verran, ettei siihen asti mainiosti torjuneella Janne Korhosella ollut mahdollisuuksia.

Tilanteessa 1-1 lähdettiin viettämään taukoa.

Toiselle puoliajalle Haka ryhdistäytyi ja hallitsi hienokseltaan kenttätapahtumia. Kymmenen minuutin pelin jälkeen kumpikin joukkue sai peräperään hyvän maalipaikan. Ensin Ikävalko pääsi läpi, mutta Szerovay veti pitemmän korren. Heti tämän jälkeen oli Mika Lahtisen tilaisuus, mutta pallo kolahti tolppaan.

Jyväskyläläiset siirtyivät johtoon 70. minuutilla. Hakan puolustus uinahti ja Ik Kyung Nam karkasi läpiajoon, jonka päätteeksi korealaiskärki harhautti myös Korhosen ja laittoi pallon varmasti verkkoon.

Vain neljä minuuttia myöhemmin vapaaksi unohdettu Nam iski toistamiseen. Hän sai pallon rangaistusalueen rajalla, ja komea kuti ylänurkkaan muutti lukemiksi 1-3. Osuma oli korealaisen kauden kuudes.

Haka ei kuitenkaan lannistunut, vaan isäntäjoukkue kavensi 76. minuutilla. Mikko Innanen syötti rangaistusalueelle Sami Ristilälle, joka kääntyi ja laukoi pallon ohi Szerovayn. Pari minuuttia myöhemmin Ristilällä oli hyvä tilaisuus tasoitukseenkin, mutta pallo painui avopaikasta sivuverkkoon.

JJK iski lopullisen niitin 89. minuutilla. Vaihdosta juuri sisään tullut Tommi Kari antoi vapauttavan syötön, joka puhkaisi Hakan puolustuslinjan, ja Christian Sund pääsi sinetöimään loppulukemat 2-4.

Kauden ja samalla seuran liigahistorian ensimmäinen vierasvoitto antoi JJK:lle hieman hengitystilaa sarjan häntäpäässä. Rakoa sarjajumbo KuPSiin on nyt neljä ja karsijanpaikkaan kolme pinnaa. JJK onkin ollut hyvässä vireessä viime aikoina, sillä kolmesta viime pelistään liigatulokas on saalistanut kaksi voittoa ja tasurin.

Kolmannen peräkkäisen kotitappion kärsinyt Haka putosi sarjataulukossa jo mitalisijojen ulkopuolelle FC Hongan noustua pisteellä ohi. Neljä viimeistä ottelua ovat tuoneet Hakalle vain yhden vaivaisen pinnan.