Kolme pistettä maistui Petri Vuoriselle.
18.7.2009 21:26:00
Kaksijakoisia tunnelmia Valkeakoskella
VPS-leirissä oltiin ymmärrettävän ilahtuneita lauantaina Hakasta haetusta 1-0-vierasvoitosta. Kotijoukkuetta lopputulos sen sijaan jäi kaivelemaan.
Hakan päävalmentaja Olli Huttunen ei ollut joukkueensa esitykseen täysin tyytyväinen, mutta näki silti mahdollisuuksia olleen parempaankin lopputulokseen.
- Paljon on pelejä jäljellä ja töitä on vain tehtävä. Meillä oli tänään ongelmia pelin avauksessa etenkin ensimmäisellä puoliajalla. Helppoja syöttövirheitä tuli taas turhan paljon, ”Oka” harmitteli.
- Toisella puoliajalla oli tilaisuudet pariinkin maaliin. Sormenpäiden päässä ne olivat.
Vaasalaisten piiskuri Petri Vuorisella oli sen sijaan aihetta hymyyn. Tosin Vuorinenkin myönsi, että numerot eivät aina kerro pelistä kaikkea.
- Hyvät fiilikset totta kai. VPS ei ole hetkeen tehnyt edes maalia Hakaa vastaan. Etenkin ensimmäinen puoliaika oli meiltä hyvää, Vuorinen sanaili.
- Viime peli TamUa vastaan oli vielä parempi kuin tämä. Tällaista futis on, silloin ei tullut yhtään pinnaa, nyt tuli kolme.