Hyny iski kaksi maalia MYPA:n verkkoon.
5.7.2009 21:14:00

Haka haki jälleen pisteet MYPA:lta

MYPA:n ”Haka-kirous” jatkui sunnuntaina, kun valkeakoskelaiset hakivat jälleen pisteet Saviniemestä. Haka nappasi täyden pistepotin 2-0 (2-0) –voitolla. Haka ei ole suostunut häviämään Saviniemessä viiteen vuoteen. MYPA:n edellinen kotivoitto koskilaisista on vuodelta 2002.

MYPA aloitti ottelun vahvasti ja oli siirtyä johtoon jo ensimmäisellä minuutilla. Toni Huttunen keskitti takatolpalle, mutta Niko Nakari ei saanut päällään kunnon osumaa palloon ja pallo meni ohi tyhjän maalin. Haka otti ottelun alussa ottelua haltuunsa ja oli lähellä siirtyä johtoon, kun Tuomas Aho oli laittaa pallo omaan maaliin. Mika Johanson kuitenkin nappasi pallon varmasti. 25. minuutilla nähtiin ottelun avausmaali. Nätin kuvion päätteeksi Niko Ikävalko keskitti ja Antti Hynynen puski pallon takakulmaan.

Hynynen onnistui toistamiseen muutama minuutti ennen taukoa, kun hän kuljetti palloa vapaasti ja laukoi rangaistusalueen takaa pelivälineen alakulmaan.

Toisella puoliajalla MYPA sai paremmin pelin juonesta kiinni, mutta Haka puolusti tiiviisti eikä antanut kotijoukkueelle hyviä maalipaikkoja. MYPA:n paras paikka tuli 70. minuutin kohdalla Tossaint Rickettsille, mutta entinen MYPA-kapteeni Janne Korhonen pelasti tilanteen oikea-aikaisella vastaantulollaan. Hakalla oli ennen Rickettsin paikkaa muutama tilanne. 56. minuutilla Mikko Innanen pääsi laukomaan terävästi, mutta MYPA:n maalissa kauden ensimmäisen pelinsä pelannut Mika Johansson torjui vedon. Hetkeä myöhemmin Ikävalko laukoi vaarallisesti, mutta hieman yli maalin.

Lopussa MYPA haki raivokkaasti kavennusta, mutta ei painostuksesta huolimatta pystynyt luomaan huippupaikkoja Hakan maalille. Näin pisteet matkasivat Saviniemestä jälleen kerran Valkeakoskelle.

Voitolla Haka piti paikkansa sarjakärjessä. MYPA on taulukossa 11. MYPA kohtaa seuraavaksi vieraskentällä maanantaina 13.7. JJK:n. Haka on samana päivänä tulessa, kun se isännöi Urheilukanavan tv-ottelussa TPS:n.