Ikäläisen mukaan joukkue olisi ansainnut pisteitä Pietarsaaresta.
16.6.2009 15:26:00

Ikäläinen harmitteli Jaro-ottelun maaleja

RoPS kärsi sunnuntaina Jarolle vierastappion maalein 2-0. Häviä oli joukkueelle ensimmäinen uuden valmentajan Mika Lumijärven alaisuudessa.

RoPS oli pelissä hyvin mukana ja pystyi luomaan hyvää painetta pietarsaarelaisten maalille. Kotijoukkue Jaro oli kuitenkin joukkueista ainoa, joka onnistui maalinteossa.

- Jaro-pelissä päästimme kaksi typerää maalia. Kaksi maalia riittää myös yleensä pelin voittoon. Hallinta oli meillä, ja mielestäni olimme parempia tuossa ottelussa, RoPS-kippari Joonas Ikäläinen mietti.

RoPSin pelit jatkuvat keskiviikkona, kun joukkue matkustaa Tampere Unitedin vieraaksi.

- Olemme pelanneet hyvin viime otteluissa. Eli ei meidän tarvitse synkistellä yhtään, vaikka tappio tulikin. Keskiviikkona lähdemme haastamaan Tampere Unitedia, Ikäläinen jatkoi.