Pele Hakan paidassa vuonna 1995.
31.5.2009 21:22:00

Liigalegenda ennakoi: ”Pele” uskoo Hakan voittoon

Sekä KuPS:ssa että Hakassa mittavan peliuran rakentanut Harri ”Pele” Nyyssönen ennakoi tällä kertaa viikonlopun kierrosta. Pele uskoo Hakan kuittaavan voiton pikkuveljensä valmentamasta KuPS:sta. Pele uskoo myös, että JJK jää edelleen ilman kotivoittoa.

KuPS:ssa jo vuonna 1984 aloittanut Nyyssönen pelasi Hakassa kaudet 1992-1995. Nyyssönen käy edelleenkin seuraamassa entisten seurojensa otteita.
- KuPS:n pelejä tulee tietenkin seurattua enemmän, mutta käyn kyllä Tehtaan kentälläkin vähintään pari kertaa vuodessa, Pele valottaa.

Sunnuntain ottelusta hän ennakoi Hakan voittoa.
- Kyllä minä laittaisin tähän ykkösen, sillä Haka on sen verran selvä suosikki ottelussa, Nyyssönen arvioi.

FC Lahti kohtaa kotikentällään TPS:n. Siitä Nyyssönen ennakoi tasaista ottelua.
- Litmanen on kaiketi kärsinyt loukkaantumisesta, mutta jos hän on kunnossa, hän varmaan käy kentällä vähän höntsäämässä ennen maaotteluita. Tuskin hän koko peliä pelaisi. TPS on saanut rivinsä kuntoon viime peleissä, joten tästä on odotettavissa tiukka ottelu.

Hyvässä vireessä oleva VPS matkustaa Kouvolaan MYPA:n vieraaksi. Nyyssönen veikkaa, että VPS:n nousu katkeaa nyt.
- Valmentajanvaihdos aina auttaa vähän aikaa, mutta ei VPS:lla pitäisi tässä ottelussa olla mitään mahdollisuuksia, varsinkaan MYPA:n kotikentällä.

Tampere Unitedin alkukausi on ollut hieman tahmea ja Nyyssönen uskoo saman linjan jatkuvat, kun TamU matkaa IFK Mariehamnin vieraaksi.
- TamU:n pelaajalistaa kun katsoo, niin se on yksi kokeneimmista liigajoukkueista. Taustahälyt eivät kuitenkaan voi olla vaikuttamatta pelaajiin. IFK on sitä vastoin osoittanut pärjäävänsä myös vieraskentällä ja kotonaan se on aina kova. Veikkaisin tähän kotivoittoa tasapeli varmistuksella, Nyyssönen heittää.

Nyyssönen uskoo myös alkukauden pirteästi aloittaneeseen Jaroon.
- Ei JJK tule vielä avaamaan voittotiliään. He voivat kotona jonkun pelin voittaakin, mutta vieraissa se on vaikeaa. Heillä on tasainen joukkue joka pelkästään puolustaa ja kyttää vastaiskuja. Joku hieno yksilösuoritus saattaa tietenkin tulla, mutta uskon kuitenkin että Jaro voittaa kotonaan.

RoPS antoi Valeri Bondarenkolle potkut ja RoPS lähtee HJK:ta vastaan Mika Lumijärven ja Zeddy Sailetin opeilla.
- RoPS:ssa on kyllä taitoa ja saa nähdä miten uudet valmentajat saavat miehet pelaamaan. Saa nähdä kaivavatko he jonkun voodoo-ukon jostain, jotta pelaajat pelaisivat paremmin. Mielenkiinnolla tietenkin seuraan viime kaudella KuPS:ssa pelanneen Okodughan otteita. Vaikeaa on kuitenkin HJK:ta vastaan, sillä HJK:lla on niin kova joukkue. Uskonkin, että HJK voittaa ottelun ja RoPS:n vaikeudet jatkuvat.

Maanantain Urheilukanavan tv-ottelussa kohtaavat FC Inter ja FC Honka.
- Inter on aloittanut kautensa jopa yllättävän hyvin. Inter on hävinnyt kaksi viimeistä otteluaan kotona joten Hongalla on paikka iskeä. Tiukka ottelu on tulossa.

Veikkausliiga viikonloppuna:

Su 31.05. 18.30 Haka - KuPS (pääsyliput)
Su 31.05. 18.30 RoPS - HJK (pääsyliput)
Su 31.05. 18.30 FF Jaro - JJK (pääsyliput)
Su 31.05. 18.30 MYPA - VPS (pääsyliput)
Su 31.05. 18.30 IFK Mariehamn - Tampere Utd (pääsyliput)
Su 31.05. 18.30 FC Lahti - TPS (pääsyliput)
Ma 01.06. 19.00 FC Inter - FC Honka (UTV) (pääsyliput)