Paulus Arajuuri sai kovan tällin sunnuntaina.
26.5.2009 7:16:00
Arajuuri sivussa keskiviikkona
IFK Mariehamnin toppari Paulus Arajuuri jouduttiin vaihtamaan kentältä sunnuntaisessa ottelussa Turun Palloseuraa vastaan heti pelin alkuminuuteilla. Toppari sai kovan iskun suoraan nenäänsä.
Alustavien tutkimusten mukaan nenä olisi murtunut.
- Wusun kyynärpää osui Arajuuren päähän. Vielä ei ole varmuutta murtumasta, mutta hän ei missään nimessä ole mukana keskiviikon ottelussa JJK:ta vastaan. Isku oli niin kova, että emme halua ottaa mitään riskejä, päävalmentaja Pekka Lyyski kertoi.
- Saamme keskiviikkona mukaan pelikiellosta Mate Dujilon, joten meidän ei ole pakko peluuttaa Arajuurta. Katsotaan sunnuntaina sitten tilanne uudestaan, Lyyski jatkoi.
Arajuuren tilalle kentälle tullut Dmytro Voloshyn jouduttiin myös ottamaan kentältä pois loukkaantumisen takia.
- Hänellä oli kiristystä reidessä, joten vaihto oli pakko tehdä. Tarkemmat tutkimukset sitten kertovat, että onko lihaksessa repeämä, Lyyski totesi.