Mäkelä oli pettynyt erikoistilannepelaamiseen
25.5.2009 21:52:00
Mäkelä harmitteli erikoistilanteita
FC Lahti kärsi maanantaina 1-0 tappion vieraskentällä HJK:lle. Joukkueen päävalmentaja Ilkka Mäkelä oli pettynyt joukkueensa erikoistilanteisiin.
- Erikoistilanteet olivat aika hampaattomia ja ratkaisu tuli myös kulmapotkusta. Se ei ollut ihan ensimmäinen kerta tällä kaudella. Olemme päästäneet yhteensä seitsemän maalia ja niistä viisi on tehty erikoistilanteista, Mäkelä kommentoi Urheilukanavan haastattelussa.
FC Lahti oli hyvin pelissä mukana ensimmäinen jakson, mutta toisella jaksolla HJK iski voittomaalin ja oli muutenkin selvästi hallitsevampi osapuoli.
- Meillä oli myös toisella jaksollakin hyviä hetkiä. HJK kuitenkin alkoi hyödyntää hyvin laitapelaajiaan. Oravainen toi lisää vauhtia vasemmalle laidalle ja Sorsa oli sitten oikealle laidalla. He tulivat toisella jaksolla todella vahvasti. Emme mekään kuitenkaan jääneet ilman paikkoja. Kyllä pojat taistelivat hyvin, Mäkelä jatkoi.