Jonne Kemppinen osui kahdesti. Kuva: Juha Tamminen.
27.1.2007 16:51:00
FC Lahti kukisti Hakan
FC Lahti selvitti tiensä Uusi Lahti-cupin loppuotteluun kaatamalla FC Hakan välieräottelussa maalein 3-2. Ottelun kaikki osumat syntyivät pelin toisella jaksolla.
Avausjaksolla lähimmäksi maalin tekoa pääsi Hakan Joel Sunabacka, jonka laukaus kilpistyi tolppaan. Muuten vaaralliset tilanteet olivat kortilla.
Christian Sundin ja Berat Sadikin kentälle tulo piristi isäntien peliä ja lahtelaiset tekivät reilussa vartissa kolme maalia. Ensin onnistui Hakan maalivahti Alexander Dovbnyan haparoinnin jälkeen Jonne Kemppinen ja hetkeä myöhemmin vaparista Kalle Eerola. Sama kaksikko oli juonimassa Lahden kolmatta maalia, Eerola syötti ja Kemppinen viimeisteli.
Hakan ensimmäinen lohdutusosuma syntyi 72 minuutin kohdalla, kun Janne Mahlakaarto siirsi Sebastian Strandvallin syötön verkkoon. Pari minuuttia ennen päätösvihellystä Cheyne Fowler jatkoi Ville Pajulan kulman verkkoon.
FC Lahti kohtaa Uusi Lahti-cupin loppuottelussa MyPan sunnuntaina kello 15. Kahta tuntia aiemmin alkaa pronssipeli, jossa kohtaavat FC Haka ja TVMK.