Mäkelä ei kyennyt tekemään osin loukkaantumisten takia kunnollista läpimurtoa liigahyökkääjien eliittiin. (Kuva: Juha Tamminen)
17.11.2006 17:17:00
Mäkelä palaa MyPa:sta Tampereelle
Mikko Mäkelä ja Jukka Pausola vahvistavat Tampereen Pallo-Veikkoja ensi kaudella Ykkösessä. Mäkelä palaa kasvattajaseuraansa Veikkausliigan MyPasta ja Pausola siirtyy naapuriseura TKT:sta. Miehet allekirjoittivat ensi kautta koskevat sopimukset perjantaina.
Mäkelä kokeili liigavauhtia kahden kauden ajan Myllykosken Pallossa sekä FC KooTeePeessa, jossa hän viime kaudella kävi lainalla. Raamikkaan hyökkääjän ensimmäistä liigakautta värittivät loukkaantumiset, mutta hän pääsi kuitenkin juhlimaan liigamestaruutta. 27-vuotias Mäkelä pelasi kahden kauden aikana yhteensä 14 liigaottelua, joissa hän teki kaksi maalia.
Ennen liigakausia Mäkelä paukutti maaleja Ykkösessä vakuuttavalla tahdilla ensin TPV:ssa ja myöhemmin PP-70:ssa. Lisäksi hänellä on tilillään muutama ottelu Tampere Unitedissa ja Pyry Nokiassa. Ykkösessä Mäkelä on pelaamassaan 119 ottelussa tykittänyt 61 maalia. Kaudella 2003 hän voitti sarjan maalikuninkuuden.
Vammalan Palloseuran kasvatti Jukka Pausola siirtyy Pallo-Veikkoihin Tampereen Kisatovereista, jossa Pausola teki kolmen kauden ajan vakuuttavaa jälkeä. 23-vuotias keskikenttäpelaaja oli TKT:n pelin sielu ja iski pelipaikaltaan runsaasti maaleja. Viime kaudella hän oli joukkueensa ylivoimainen ykköstykki 11 osumallaan. Vuosi sitten Pausola käväisi myös Tampere Unitedin kokeiltavana.