Antti Muurinen tyytyi lopulta pisteeseenkin.
11.9.2006 7:01:00

Lahdessa pelattiin voitosta loppuun saakka

Huikean loppunäytöksen sunnuntaina saaneessa FC Lahti – FC Haka –ottelussa kumpikin joukkue haki tosissaan voittoa loppuun saakka.

Pisteet jaettiin lopulta maalein 2-2 molempien joukkueitten onnistuttua maalinteossa vielä päätösminuutilla. Sekä FC Lahden päävalmentaja Antti Muurinen että FC Hakan virkaveli Olli Huttunen kertoivat hakeneensa kolmea pistettä, mutta tasapelipistekin maistui lopulta.
– Kumpikaan ei halunnut hävitä tätä kamppailua. Me pelattiin vain voitosta ja kovalla riskillä. Tilanne sarjassa on vain yksinkertaisesti se. Vain voitot pitävät meidät mukana mestaruustaistelussa. Muut kärkijoukkueet hoitivat leiviskänsä ja tasapelipiste ei oikein meille riitä. Toki sen arvo saattaa nousta kauden lopussa, Huttunen mietti.
- Välillä oltiin ottavana, välillä antavana osapuolena. Meiltä puuttui kokoonpanosta vakiotopparit ja siihen nähden alakerta suoriutui erinomaisesti iltapuhteestaan. Toinen jakso oli taatusti viihdyttävää, vauhdikasta peliä.

Lahtelaisvalmentaja Antti Muurinen myönsi ottelun lopun olleen eräänlaista tunteiden vuoristorataa. Ensin nousu tasoihin ja lopun johtomaali kuivui aivan viime hetkillä karvaaseen vieraiden iskemään tasoitusmaaliin. Se ei kuitenkaan Muurista murtanut.
– Oli siinä pelin aikana huonoja tunteita ja hyviä tunteita, naurahti Muurinen.
- Me olimme päättäneet, että isojakin pitää pystyä pikku hiljaa haastamaan. En ollut ensimmäisen jakson esitykseen tyytyväinen avopaikoistamme huolimatta, mutta toisen jakson railakas esitys oli kyllä kelpo suoritus. Me pelattiin voitosta ja se olikin lopulta lähellä. Pääsimme hyvin hyökkäyspeliin sisään ja tarjosimme taatusti viihdyttävää jalkapalloa. Viimeistely jätti tietysti toivomisen varaa. Kait tähän on nyt kuitenkin tyytymien tähän pisteeseen.