"Inna" sai maalihanansa auki
23.7.2006 20:38:00
Hakan voittoputki sai jatkoa Turussa
FC Haka otti neljännen perättäisen voittonsa Veikkausliigassa, kun TPS kaatui Turussa 2-1. Samalla koskilaiset kuittasivat avauskierroksella kärsimänsä 1-0-tappion turkulaisille.
Haka sai peliin vauhdikkaan alun, sillä avausmaali tuli jo 11. minuutin pelin jälkeen. TPS:n maalivahti Ville Iiskola kaatoi läpipäässeen Toni Lehtisen, eikä erotuomari Miikka Lähdesmäki epäröinyt viedä palloa pilkulle. Juuso Kangaskorpi ei 11 metristä erehtynyt vaan pisti pallon varmasti pussiin.
Hakan toinen osuma syntyi 28. minuutin kohdalla. Valkeakoskelaiset sahasivat TPS.n puolustuksen hajalle ja Mikko Innanen teki Mikko Mannisen esityöstä kauden avausosumansa.
TPS:n Walter Surraco toi peliin jännityksen takaisin 69. minuutin kohdalla, mutta kunnon loppukiriä ei kotijoukkue saanut aikaiseksi.
Hakalle voitto tiesi sarjasijoituksen parantumista parilla pykälällä, sillä Olli Huttusen suojatit nousivat liigassa jo kolmanneksi. TPS on pisteen Hakan perässä yhden ottelun enemmän pelanneena.