29.6.2006 20:29:00
Kottila johdatti FC Lahden voittoon
Mika Kottila avasi maalihanansa ja iski saman tien kaksi maalia, kun FC Lahti voitti kymmenvuotisjuhlaottelussaan Jaron maalein 3-1.
Vielä tauolla näytti siltä, että lahtelaisten juhlat latistuvat, kun Mikko Paatelainen oli vienyt vierasjoukkueen johtoon. Toisella jaksolla peli kuitenkin kääntyi lähes 3000 lahtelaiskatsojan riemuksi Kottilan johdolla.
Paatelaisen maali syntyi jo vajaan 20. minuutin pelin jälkeen. Jimmy Wargh antoi keskityksen takatolpalle ja Paatelainen oli päineen välissä tehden kauden viidennen liigamaalinsa.
FC Lahti heräsi taistelemaan seurailtuaan tunnin verran peliä ja tasoitus tuli Kottilan toimesta 67. minuutin kohdalla. Pallo pyöri Jaron maalin edessä ja Kottila päätti pistää pallon väkisin verkkoon.
Kottilan illan toinen osuma syntyi Rafaelin tarjoiltua miehelle avopaikan. Rafaelin oli laittanut läpiajoon Pekka Kainu, mutta brassi ei viitsinyt itse viimeistellä vaan jakoi paikan illan sankarille. Ottelun lisäajalla Rafael kyllästyi syöttelemään ja pani läpiajonsa päätteeksi pallon itse maaliin.
Voitto nosti lahtelaiset liigassa seitsemänneksi, Jaro sen sijaan jatkaa sijalla kymmenen.