10.5.2006 8:14:00
Tapiolan urheilupuisto taas pykälää parempi
FC Hongan liigamiehistön kotiareenan Tapiolan Urheilupuiston kenttä alkaa olla jo kesäisen vihreä ja myös itse ottelutapahtuman suhteen on otettu askel eteenpäin sitten avauskierroksen VPS-ottelun.
Urheilupuiston pääareenan nurmipinta on mainiossa kunnossa keskiviikon FF Jaro -ottelun kynnyksellä.
- Espoon kaupunki on ylittänyt taas itsensä, kenttä on hyvässä kunnossa, kiittelee toimitusjohtaja Jouko Pakarinen kenttämestaria joukkoineen.
Myös itse areenan ulkopuolella on tapahtunut uudistumista sitten avauskamppailun.
- Viime otteluun verrattuna lisää on kokonaan uusi VIP-rakennus katsomon pukukoppien puoleisessa päädyssä, Pakarinen kertoo.
- Paljon on kiinnitetty huomiota myös yleisömyyntiin. Myyntialue on edelleen sama, mutta myyntipisteitä on tullut enemmän ja fanitavaroiden, syömisen ja juomisen myynti pitäisi nyt sujua paremmin. Myös lipunmyyntipisteitä on tullut yksi lisää eli lippuja saa kaikkiaan seitsemästä myyntipisteestä.
Pakarinen painottaa, että Hongan ottelutapahtumaa kehitetään koko ajan ottaen huomioon jokaisen katsojan tarpeet.
- Kuten joukkue kehittää peliään, mekin kehitämme ottelutapahtumaa. Meitä kiinnostaa aidosti jokainen portista sisälle tuleva asiakas, Pakarinen sanoo.
- Keskiviikoksi odotetaan taas reilusti yleisöä. Kaikki viittaa ennakkoon siihen, että täysi tupa on tulossa.