Teemu Turunen oli illan sankari kahdella näyttävällä osumallaan. Kaksi maalia hän oli pelikavereilleen ennen matsia luvannutkin.
21.4.2006 21:56:00

Kotka kaatoi Klubin 2-1

KooTeePee otti maukkaan voiton HJK:sta Teemu Turusen viime hetken osumalla. Teemu Turunen vastasi myös kotkalaisten toisesta maalista 2-1-voitossa.

Ottelussa nähtiin monta Veikkausliigadebytanttia. HJK:n riveissä avauksessa olivat Mehmet Hetemaj ja Jarno Parikka. KooTeePee:n riveissä kasteen liigapeleihin saivat Mikko LönnströmTeemu Pukki.

Ottelu alkoi tunnustellen, mutta pian taistelu tiivistyi sellaiseksi jota Kotkassa odotettiinkin. Ensimmäinen vaarallinen tekopaikka tuli puolivahingossa, kun Jukka Vanninen nosti korkean pallon kohti HJK:n maalia. Ville Wallénille tuli kiire maalilleen, mutta pallo ei ehtinyt laskeutua vaan meni ylitse. 11. minuutin kohdalla pallo toimitettiin ensi kertaa kotkalaisten maaliin, mutta Jarno Parikka oli ehtinyt livahtaa paitsioon ja Pohjan maalia ei hyväksytty.

31. minuutilla syntyi ottelun avausmaali. KooTeePee sai vapaapotkun noin 18 metristä keskeltä kenttää. Teemu Turunen asettui ampumaan ja laukoi yli muurin. Wallén hieman jähmettyi maaliviivalle ja katsoi sivusta kun tarkka veto sujahti vasempaa tolppaa hipoen maaliin. HJK:lla oli oiva paikka kuitata maali heti seuraavassa hyökkäyksessä. Vili Savolainen pääsi keskittämään matalan pallon päädystä ja Antti Pohja pääsi tuikkaamaan maalin edustalta pallon kohti maalia. Janne Henriksson oli kuitenkin erinomaisesti mukana tilanteessa ja torjui vedon. Sama mies oli pelastajana myös 42. minuutilla, kun HJK:lla oli jälleen maali lähellä. Tällä kertaa sen vain meinasi tehdä KooTeePeen peluri Jarno Tuunainen. Ilari Äijälä keskitti vasemmalta ja Tuunainen laittoi jalkansa eteen ja pallo oli kimmota oman maalin ylänurkkaan. Erinomaisen pelin ahertanut Henriksson ehti kuitenkin venymään taas torjuntaan.

Toisella puoliajalla HJK sai peliä yhä paremmin haltuunsa ja loi enemmän vaarallisia paikkoja kuin kotijoukkue. Klubi sai vaihdoilla lisää eloa peliinsä ja vaihdosta tuli myös ratkaisija. Erfan Zeneli ei ehtinyt kauaakaan kentällä kirmata, kun nuori mies pääsi jo tanssien tuulettamaan kauden ensimmäistä osumaa. 71. minuutilla Antti Pohja kirmasi pitkän pallon perään ja nosti päätyrajalta korkean keskityksen maalille. Paikalle säntäsi Zeneli, joka laukoi unelmavedon aivan vasempaan ylänurkkaan.

Ottelu sai kolme minuuttia lisäaikaa ja kun sitä oli pelattu kaksi, niin räjähti kotiyleisö riemuun. Tuomo Paakkari lähetti puolesta kentästä korkean keskityspallon HJK:n maalille ja sitä lähtivät tavoittelemaan Hakanpää, Halsti sekä kotkalaisista Venäläinen. Viimeisin taisi saada otsansa väliin ja nyökkäsi pallon taaksepäin. Linjan taakse oli unohtunut tyystin yksin Teemu Turunen ja tämä viimeisteli vaikeasta asennosta komeasti pallon Wallénin ohi vasempaan takakulmaan.