Uimis on suhteellisen tyytyväinen omaan talveensa.
10.3.2010 12:02:00

Uimaniemi uskoo MYPA:n vielä parantavan

MYPA on pelannut neljä Liigacupin ottelua tänä talvena ja saldona on kaksi voittoa. Kouvolalaisten käyrä on nouseva, sillä kaksi edellistä ottelua ovat päättyneet voittoihin. Puolustaja Antti Uimaniemi uskoo MYPA:n petraavan vielä entisestään.

- Olemme parantaneet omaa peliämme, mutta ei se ihan vielä valmista ole. Parempaan suuntaan olemme kuitenkin koko ajan menossa, Uimaniemi toteaa.

MYPA on hyvässä vireessä ja kahdessa viime ottelussa on kaatunut IFK Mariehamn ja FC Lahti. Uimaniemi myöntää voittojen tuovan lisäpotkua.
- Totta kai se auttaa kun voittaa otteluita. Vielä kun molemmissa otteluissa nolla on pysynyt omassa päässä, niin se on hyvä asia. Puolustuksen kautta lähdemme pelaamaan. Voitot tuovat sitä itseluottamusta ja uskoa omaan tekemiseen.

Viime kaudella MYPA:n esitykset ailahtelivat, mutta Uimaniemi uskoo että tulevana kautena nähdään parempi MYPA.
- Varmaan jatkamme pelaamista omalla tavallamme, mutta meillä on nyt yhtenäisempi joukkue. Viime kaudella joukkue uusiutui paljon, mutta nyt olemme saaneet olla kauemmin yhdessä ja sitä kautta pelaajat tuntevat toisensa paremmin. Se näkyy ihan pukukopissakin. Muutama uusi kaveri joukkueeseen on tullut ja hekin ovat sopeutuneet erinomaisesti joukkueeseen, Uimaniemi kehuu.

Omiinkin otteisiinsa kemiläislähtöinen pakki on tyytyväinen.
- Suhteellisen hyvin on mennyt, mutta muutamia asioita pitää pystyä vielä parantamaan.

MYPA kohtaa seuraavaksi Liigacupissa lauantaina Lehtomäessä TPS:n. Ottelu alkaa klo 14.00.