Hyppönen on saanut kotkalaiset erinomaiseen kevätvireeseen.
11.4.2006 20:35:00

Hyppönen näkee finaalin mahdollisuutena

FC KooTeePeen valmentaja Janne Hyppönen pitää finaalia haasteena nuorelle joukkueelleen.

Hyppönen näkee finaalin merkkinä joukkueessa tapahtuneesta kehityksessä.
- Pyrimme valmistautumaan otteluun mahdollisimman normaalisti. Tämä on
sellainen askel tässä kehitysprojektissa. Jos me kehitämme pelaajia teknisesti,
taktisesti ja fyysisesti, niin heidän pitää kehittyä henkisesti. Tämä on hyvä
mahdollisuus pojille kehittyä myös sillä sektorilla, Hyppönen pohtii.
- Paikka finaalissa on merkki siitä, että olemme menneet eteenpäin ja pelaajat
tietävät kuinka tulosta tehdään. Uskon, että he ovat riittävän kypsiä
tiedostamaan nämä asiat myös keskiviikkona, Hyppönen luottaa omiinsa.

Talven Liigacup on saanut Hyppöseltä suitsutusta.
- On ollut tärkeää, että olemme saaneet kovia pelejä. Viime vuonna meidän
ongelma oli, että meidän otteet ailahtelivat liikaa ja vain kovien pelien
kautta saamme aikaan tasaisuutta. Nyt olemme saaneet niitä jo tähän talveen
paljon, Hyppönen kiittelee.

Hyppönen ei ota turhia paineita ottelusta vaan näkee keskiviikon ottelun
erinomaisena mahdollisuutena.
- Vapautunein mielin mennään keskiviikon finaaliin. Se on meille iso
mahdollisuus, se on palkinto pelaajille hyvin tehdystä työstä ja se on palkinto
meidän faneille. Se on samalla talvikauden kliimaksi ja aloituspotku kesää
ajatellen. Me otamme tämän mahdollisuutena.

KooTeePee pudotti matkalla finaaliin muun muassa HJK:n, TamU:n sekä Hongan.
Hyppösen mielestä KuPS on suurempi haaste kuin kärkijoukkueiden kohtaaminen.
- Viime kaudella meidän ongelmat eivät olleet meitä sarjassa ylempänä olevat
joukkueet vaan ne jotka olivat meidän alempana. Heitä vastaan me olimme
vaikeuksissa. Joku voisi kuvitella, että KuPS oli lähtökohdiltaan helpompi
joukkue, kuin joku MyPa, HJK, Haka tai TamU, mutta tämä ottelu on meille
henkisesti kovempi haaste, Hyppönen arvioi.